BABYMETAL (JPN)

Ke 26.2.2020 klo 19:00

Liput Alk. 48€ sis. käsittelykulun
Lisätietoa Erikseen veloitetaan toimitus- ja maksutapakohtaiset kulut valintasi mukaan.
Alkaa 19:00
Ovet 18:00
Katsomotyyppi Istuma- ja seisomapaikat
Järjestäjä Live Nation Finland
Osta liput (Ticketmaster) Tilaa tarjoilu

JAPANILAINEN BABYMETAL ENSIMMÄISTÄ KERTAA SUOMEEN

 

Japanissa suurta menestystä nauttiva BABYMETAL saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Odotettua uutta albumia valmisteleva japanilaissensaatio nähdään Helsingin Kulttuuritalolla keskiviikkona 26. helmikuuta. Lipunmyynti keikalle käynnistyy perjantaina 5. heinäkuuta Ticketmasterissa.

Su-Metal (Suzuka Nakamoto) ja Moametal (Moa Kikuchi) duosta koostuva japanilainen kawaii-metalbändi BABYMETAL perustettiin vuonna 2010 ja on siitä lähtien valloittanut metallifaneja ympäri maailman uniikilla tyylillään. BABYMETAL fuusioi musiikissaan metallimusiikkia ja J-popin piirteitä, vaikutteita löytyy vaihtoehtometalista speed ja death metaliin. Alun perin triona esiintynyt bändi kutistui viime syksynä (2018) kaksihenkiseksi Yui Mizunon jätettyä yhtyeen terveyssyistä. Livekeikoilla duoa säestää heavy metal -yhtye Kami Band.

BABYMETAL koki ensimmäisen läpimurtonsa jo vuonna 2014, kun sen debyyttialbumi nousi USA:n Billboard-listalle ja se esiintyi Sonisphere Festival UK:n päälavalla 65 000 -päiselle yleisölle.  Yhtye on ehtinyt uransa aikana kiertää useiden isojen nimien lämmittelijänä – niin Lady Gagan, Red Hot Chili Peppersin, kuin Guns n’ Rosesinkin kanssa lavan jakanut bändi vierailee kesän suurimmilla festivaaleilla Euroopassa ja nähdään tulevana viikonloppuna Glastonburyn lavalla.

BABYMETAL valmistelee uutta albumiaan, jolta on julkaistu sinkut ”Distortion”, ”Starlight”, ”Elevator Girl” ja eilen julkaistu ”PA PA YA!!”. Uudesta materialista päästään nauttimaan yhtyeen ensimmäisellä Suomen keikalla helmikuussa Helsingin Kulttuuritalolla.

BABYMETAL (JPN)
Ke 26.2.2020 Kulttuuritalo, Helsinki
Ovet klo 18

LIPUT:
Tapahtuma on LOPPUUNMYYTY.
Palvelumaksuineen alkaen 48 / 50 / 57 € Ticketmasterista

  • Liput -

    Suosittelemme ostamaan liput ennakoon. Liput Kulttuuritalon konsertteihin ja tapahtumiin myy Ticketmaster Suomi.

    Kulttuuritalon lippukassa on avoinna konserttien ja tapahtumien yhteydessä 1 tunti ennen esitystä (jos tilaisuus ei ole loppuunmyyty). Ovimyynnissä peritään voimassaoleva toimitusmaksu. Liput tarkastetaan sisäänkäynnin yhteydessä.

  • Eteispalvelu +

    Turvallisuussyistä konsertteihin ei saa mennä päällysvaatteissa, eikä saliin saa viedä isoja laukkuja.

    Eteispalvelumaksun 3 € voi maksaa käteisellä, yleisimmillä maksukorteilla, tai ennakkoon Ticketmaster-nettikaupassa: Kulttuuritalon narikkamaksu. Ennakkomaksulippu esitetään naulakossa.

  • Esteettömyys +

    Kulttuuritalo toivottaa lämpimästi kaikki asiakkaat tervetulleiksi nauttimaan konserteista ja tapahtumista. Tiloja ja palveluja on kehitetty niin, että palvelut ovat myös liikunta- ja toimintaesteisten saavutettavissa. Pyydämme ystävällisesti, että esim. pyörätuolilla, rollaattorilla tai opaskoiran kanssa liikkuvat asiakkaat saapuvat paikalle hyvissä ajoin ennen konserttia tai tapahtumaa. Näin henkilökuntamme ehtii tarvittaessa auttamaan paikan löytämisessä ja siirtymisissä.

    Aalto-sali
    Aalto-salin sisäänkäynnin yhteydessä oikealla puolella on automaattiovi liikuntaesteisiä varten. Ovi avautuu painikkeesta.
    Esteetön WC sijaitsee Aalto-aulassa lippukassan ja naulakon välittömässä läheisyydessä.
    Hissi Aalto-saliin sijaitsee lippukassan vieressä. Henkilökuntamme saattaa asiakkaat saliin ja auttaa paikan löytämisessä.

    Muut tilat
    Kokoustiloihin pääsee etupihalta luiskaa pitkin. Ovi aulaan avautuu kokoussisäänkäynnin oikeasta ovesta automaattioven kautta. Painike löytyy kokoussisäänkäynnin oikealta puolelta.
    Kokousaulassa on kaksi esteetöntä WC-tilaa.
    Kokousaulasta pääsee hissillä toisen kerroksen kokoustiloihin.
    Kaikkiin kokoustiloihin toisessa kerroksessa pääsee esteettömästi. Alvar-auditorion etuosassa on paikkoja pyörätuoleja varten.
    Ravintola Kitcheniin ensimmäisessä kerroksessa pääsee esteettömästi kokoussisäänkäynnin kautta.

    Pyörätuolipaikat Aalto-salissa
    Aalto-salissa on kolme pyörätuoleille varattua paikkaa. Paikat sijaitset inva-hissin lähellä permannolla.
    Avustajalippuja saa moniin konsertteihin ilmaiseksi (käsittely- tai toimitusmaksu veloitetaan). Tapahtumien järjestäjät vastaavat kunkin konsertin avustajalippukäytännöstä itse ja asia kannattaa varmistaa lipunoston yhteydessä.

    Pysäköinti
    Kulttuuritalon vieressä olevalla parkkipaikalla on yksi liikuntaesteisille varattu pysäköintipaikka. Paikka on merkitty invaliditunnuksin. Talon edessä on muusta liikenteestä erotettu pysähtymiskaista, jossa esim. invataksit voivat pysähtyä.

    Opaskoirakäytäntö
    Opas- ja avustajakoirat ovat tervetulleita konsertteihin ja tapahtumiin. Tarvittaessa koiran voi jättää aulaan niille varatulle rauhalliselle paikalle. Opas- ja avustajakoiran kanssa liikkuvia pyydetään saapumaan tapahtumiin hyvissä ajoin ruuhkan välttämiseksi. Henkilökuntamme auttaa ja opastaa tarvittaessa koirien kanssa liikkuvia asiakkaita.

  • Kuvaaminen ja taltiointi +

    Esitysten kuvaaminen ja taltiointi on kielletty. Haastattelukuvauksista ja muista kuvauksista on sovittava etukäteen henkilökunnan kanssa.

  • Matkapuhelimet +

    Tarkista, että matkapuhelin on suljettu konsertin tai tapahtuman aikana.