Maailman tunnetuin ja suosituin The Beatles -tribuutti, The Cavern Beatles, saapuu konsertoimaan Helsinkiin marraskuussa. Luvassa on todellinen rockhistorian suurkatselmus, sillä samassa konsertissa nousee lavalle myös legendaarisen CCR-yhtyeen musiikkia soittava Creedence Clearwater Revived (CCRevived).
Luvassa on huikea yli kaksituntinen elämys, joka vie katsojat musiikin historian virstanpylväitä vilisevälle aikamatkalle The Beatlesin historiaan. Esityksessä kuullaan valtaisa määrä tuttuja Beatles-hittejä samanlaisilla soittimilla kuin The Beatles aikanaan esiintyi. Yli toistakymmentä vuotta toiminut The Cavern Beatles koostuu tarkoin valituista lahjakkaista soittajista ja laulajista. He ovat kaikki vannoutuneina The Beatles-faneja ja ovat luoneet jäljittelemistään hahmoista lähes täydellisiä Paul McCartneyn, John Lennonin, George Harrisonin ja Ringo Starrin kaksoisolentoja ääntä, maneereita ja ulkoasua myöten.
Creedence Clearwater Revived -yhtyettä luotsaava Johnny ’Guitar’ Willliamson on todellinen rockveteraani, jonka ensimmäinen yhtye, Titanic, nousi listoille ympäri Euroopan 1970-luvun alun instrumentaalikappaleellaan Sultana. Nyt Williamson kiertää CCR (Revived) -kokoonpanollaan ja esittää CCR:n klassikkobiisejä, joista Helsingissäkin kuullaan marraskuussa monia, kuten Bad Moon Rising, Up around The Bend, Suzi Q ja Have You Ever Seen The Rain.
Konsertti alkaa klo 19.00, ovet avautuvat klo 18.00