JouluShow 2021
Sibelius-lukion JouluShow on joulumusiikista koostuva, hengästyttävän energinen ja voimakkaita tunteita pursuava kokonaisuus. Yli 50 lahjakasta Suomen tulevaisuuden musiikin- ja tanssintekijää esiintyvät suoraan yleisön sydämiin. Tämä reilun tunnin mittainen esitys ei jätä ketään kylmäksi!
JouluShow on ollut koulun perinteenä jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Lähes kaksi vuosikymmentä noin viikon mittainen kiertue on vuosittain suuntautunut eri puolille Suomea. Konsertit ovat olleet äärimmäisen suosittuja, ja useammin vierailuilla paikkakunnilla fanikulttuurilla on vankka pohja. Kiertue tavoittaa vuosittain yli 10 000 katsojaa.
Sibelius-lukion JouluShow
Ke 15.12.2021 klo 19.00 Kulttuuritalo, Helsinki
Kulttuuritalon tilaisuuksissa on käytössä koronapassi. Varaudu esittämään koronapassi sekä todistamaan henkilöllisyytesi saapuessasi. Passi on käytössä kaikissa yleisissä kokouksissa ja yleisötilaisuuksissa, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Passittomuus ei oikeuta lippujen palautukseen.
Koronapassi (EU:n koronatodistus) koostuu neljästä osasta, joista yhden on oltava voimassa, jotta koronapassi on voimassa:
– koronarokotustodistus (2 rokoteannosta)
TAI
– testitulostodistus (negatiivinen koronatestitulos maks. 72 h aiemmin)
TAI
– todistus alle 6 kk aiemmin sairastetusta koronavirustaudista
TAI
– Koronapassin saavat henkilöt, jotka ovat sairastaneet koronan ja saaneet lisäksi yhden koronarokotuksen. Tällaisessa tapauksessa heille tulee rokotustodistukseen merkintä 1/1 kohtaan ”saadut rokoteannokset”.
Koronapassina toimii Omakanta-sivulta ladattava EU:n digitaalinen koronatodistus, jonka voi ladata osoitteesta kanta.fi.
Koronapassi luetaan digitaalisesti puhelimen tai muun älylaitteen ruudulta tai printattuna paperilta. Otathan huomioon, että pelkkä QR-koodi ei riitä, vaan asiakkaalla tulee olla koronapassista koko todistuksen ensimmäinen sivu näytettävissä. Koronapassia voidaan vaatia 16 vuotta täyttäneiltä ja sitä vanhemmilta.
Seuraamme tarkasti hallituksen ja terveysviranomaisten ohjeistuksia koronaviruksen ehkäisemiseksi ja olemme sitoutuneet noudattamaan niitä.
Tapahtumassa on maskisuositus.Tulethan tapahtumiin kuitenkin ainoastaan terveenä, jotta voimme varmistaa turvallisen tapahtumatoiminnan jatkossakin.
Katso ajankohtaiset infot koronaan liittyvistä toimenpiteistä www.kulttuuritalo.fi