Billy Gibbons & The BFGs

BILLY GIBBONS KULTTUURITALOON KESÄKUUSSA 2023

Billy F Gibbons saapuu uudistuneen sooloyhtyeensä The BFGsin kanssa kiertueelle Eurooppaan. Billy Gibbons & The BFGs nähdään Helsingin Kulttuuritalolla tiistaina 13. kesäkuuta 2023. Liput keikoille tulevat myyntiin torstaina 26.1.2023 kello 11 lippu.fi:ssä.

Billy Gibbons & The BFGs –trion nykyisen kokoonpanon muodostavat yhtyeen johtohahmona, laulajana ja kitaristina toimiva Billy F Gibbons, rumpali Matt Sorum (The Cult, Guns ’N’ Roses, Velvet Revolver) ja vasenkätinen kitaristi Mr. Austin Hanks, joka on aiemminkin työskennellyt yhdessä Gibbonsin kanssa. Hanks täydentää kokoonpanon sointia raskaammalla poljennolla ja rytmillä.

ZZ Topin keulakuvana yli puolen vuosisadan ajan tunnettu Billy F Gibbons on julkaissut viime vuosina kolmen kriitikoiden ylistämää ja kaupallisesti menestynyttä albumia; afrokuubalaisilla rytmeillä maustettu ”Perfectamundo” (2015), blues-pohjainen ”The Big Bad Blues” (2018) ja ylistetty ”Hardware” (2021). Gibbons on aiemmin nähty kiertueilla Perfectamundon ja The Big Bad Bluesin tiimoilta.

Kiertueella Gibbons kumppaneineen nähdään neljän viikon aikana yhteensä 12 maassa ja 20 konsertissa. Euroopan kiertue starttaa kesäkuussa Ruotsin Sweden Rock -festivaaleilta.

The recent run with ZZ was a grand time and we thought to take the energy with our alter ego to ‘get down’ all the way around. That’s THIS tour…! We’re really cooking and looking to bring the BFG experience forward to all our friends in Europe and the UK. See you soon!”, kommentoi Billy Gibbons.

Steve Vai (USA): Inviolate World Tour (K-18)

STEVE VAI HELSINGIN KULTTUURITALOLLE TOUKOKUUSSA

Maailman arvostetuimpiin kitaristeihin lukeutuva Steve Vai on ilmoittanut palaavansa Eurooppaan tänä keväänä. Inviolate-maailmankiertueen Euroopan toinen osa alkaa Lissabonista 24. maaliskuuta pysähtyen mm. Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Kreikassa, Tšekissä ja Virossa ennen saapumistaan Helsinkiin 7. toukokuuta. Liput konserttiin tulevat myyntiin perjantaina 20. tammikuuta klo 13 Lippu.fi:ssä.

Viime syksyn kiertueemme Pohjois-Amerikassa oli erinomainen. Minä ja bändini olemme hyvin öljyttyjä ja valmiimpia kuin koskaan. Olen innoissani saadessani tuoda vihdoin Hydra-kitaran mukanani Eurooppaan, sillä kaipasin sitä viime kiertueella. Inviolaten palaute oli äärimmäisen positiivista, mikä näkyi mediassa, osallistujissa ja yleisön energiassa, ja odotamme innolla tulevaa Euroopan-kiertuetta”, Steve Vai sanoo.

Steve Vai julkaisi vuonna 2022 toistaiseksi tuoreimman studioalbumin nimeltä Inviolate. Julkaisun yhteydessä hän kiersi menestyksekkäästi Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Tänä vuonna Inviolate World Tour -kiertue vie kitaristin, säveltäjän ja lauluntekijän useimpiin maanosiin ympäri maailmaa.

12 kertaa Grammy-palkinnoille ehdolla ollut, kolmesti sen voittanut ja kaikkiaan urallaan yli 15 miljoonaa levyä maailmanlaajuisesti myynyt Vai tunnetaan virtuoosimaisesta tekniikastaan ja energisistä esiintymisistään. Tammikuun 2023 lopussa Vai julkaisee 12. studioalbuminsa, vuonna 1991 äänitetyistä mutta kitaristin sen aikaisten levy-yhtiökuvioiden vuoksi julkaisematta jääneistä kappaleista kootun levyn Vai/Gash. Julkaisu kunnioittaa kappaleet laulanutta Vain ystävää, moottoripyöräonnettomuudessa 1998 menehtynyttä Johnny ”Gash” Sombrottoa.

KULTTUURITALON BRUNSSI

Kulttuuritalon brunssi – retro ja rento makumatka viikonloppuun!

Brunssikattauksemme on keittiömestarimme kauden parhaista raaka-aineista rakkaudella valmistama makumatka Kulttuuritalon historiaan, modernilla säväyksellä maustettuna. Klassikot ovat klassikkoja hyvästä syystä, ja siksi kattauksemmekin onkin rohkeasti retro. Meillä pääset maistelemaan myös tulevia brunssiklassikoita – erikoiskahveja ja kuohuvaa unohtamatta.

Kaikkien brunssilla käyneiden kesken arvotaan kuukausittain pääsylippuja Kulttuuritalon konsertteihin. Muista siis osallistua arvontaan brunssin yhteydessä.

Katso brunssimenu Ravintolan sivuilta

Varaa pöytä TableOnlinesta

Sisällä ja ulkona -taidenäyttely
Kulttuuritalo on täynnä taidetta helmikuussa! Kevätkauden brunsseilla pääset tutustumaan mestarilliseen Sisällä ja ulkona -taidenäyttelyyn Kulttuuritalon ravintolassa. Brunssin yhteydessä lauantaina 4.2. järjestetään näyttelyn avajaiset, jossa näyttelyn taiteilijat kertovat syvemmin esillä olevista teoksista. Tervetuloa!

La 4.2.2023 klo 11-14
Kulttuuritalon ravintola, sisäänkäynti talon sisäpihalta.
Brunssi 26€, Lapset 4-12v 13€, alle 4-vuotiaat 0€
Heräsikö kysymyksiä? Ota yhteyttä puh. 044 5566 197 / ravintola@kulttuuritalo.fi

KULTTUURITALON BRUNSSI

Kulttuuritalon brunssi – retro ja rento makumatka viikonloppuun!

Brunssikattauksemme on keittiömestarimme kauden parhaista raaka-aineista rakkaudella valmistama makumatka Kulttuuritalon historiaan, modernilla säväyksellä maustettuna. Klassikot ovat klassikkoja hyvästä syystä, ja siksi kattauksemmekin onkin rohkeasti retro. Meillä pääset maistelemaan myös tulevia brunssiklassikoita – erikoiskahveja ja kuohuvaa unohtamatta.

Kaikkien brunssilla käyneiden kesken arvotaan kuukausittain pääsylippuja Kulttuuritalon konsertteihin. Muista siis osallistua arvontaan brunssin yhteydessä.

Katso brunssimenu Ravintolan sivuilta

Varaa pöytä TableOnlinesta

Floora ja Fauna -taidenäyttely
Kulttuuritalo kukkii talven keskellä! Kevätkauden ensimmäisillä brunsseilla pääset tutustumaan värikkääseen Floora ja Fauna-taidenäyttelyyn Kulttuuritalon ravintolassa. Brunssin yhteydessä lauantaina 21.1. ja 28.1. järjestetään myös taiteilijatapaaminen, jossa näyttelyn taiteilijat kertovat syvemmin esillä olevista teoksista.

La 28.1.2023 klo 11-14

La 21.1.2023 klo 11-14
Kulttuuritalon ravintola, sisäänkäynti talon sisäpihalta.
Brunssi 26€, Lapset 4-12v 13€, alle 4-vuotiaat 0€
Heräsikö kysymyksiä? Ota yhteyttä puh. 044 5566 197 / ravintola@kulttuuritalo.fi

NIKO KIVELÄ – ISO RISKI

Yksi Suomen valovoimaisin ja kovaäänisin Stand Up -koomikko Niko Kivelä nähdään huhtikuussa Helsingin Kulttuuritalossa 

Stand Up -koomikko Niko Kivelä lähtee kiertämään Suomea keväällä 2023. Keikkoja kertyy tällä erää noin 30 kappaletta, Suomea kuljetaan etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Koronan vuoksi juhlakiertueen väliin jättänyt Niko viihdyttää vihdoin yleisöä uudella, kokoillan esityksellä.

Iso Riski on stand up -soolo, joka pitää sisällään kaiken mitä Niko on oppinut 40-vuotisen elämänsä ja yli 20-vuotisen koomikkouransa aikana. Tässä show’ssa ei jarrutella eikä tyynnytellä. Tässä ei haasteta katsojaa vaan maailma. Ihminen, eläin, taivas, helvetti, musta, valkoinen, mies, nainen, viina, vitamiini, sota, rauha. On iso riski, että naurat tälle kaikelle. Aiheet, joita esityksessä käsitellään, jännittävät koomikkoa itseäänkin. Tarinat ovat, kuten aina, Nikon omasta elämästä ja esittäjänsä näköisiä. Elämässä kaikki on hyvin, joten antaa palaa!

Esityksen kesto noin 1,5h sis.väliajan.

HELSINKI BEATLES WEEKEND: HEY JUDE -KONSERTTI

12.-13. toukokuuta Helsingin Kulttuuritalon valtaa Beatles Weekend!

Hey Jude -konsertin aloittaa tammikuun Beatles-tribuuttikisan voittaja jonka valitsevat yleisö ja tuomaristo yhdessä. Tämä yhtye tuo uutta väriä ja energiaa Beatles tribbuuttien kaartiin ja on taatusti kuulemisen arvoinen. Hollantilainen Be Apple puolestaan tuo tuulahduksen kansainsvälisyyttä. Tämä yhtye on esiintynyt useilla merkittävillä Beatles festivaaleilla ja esittää Beatles musiikkia omalla Be Apple soundillaan, jonka he luovat upeiden koskettimien avulla. Illan päättää legendaarinen Jay Goeppner. Jay on kansainvälisestikin tunnettu Beatles- ja John Lennonin tulkitsija, jonka esityksestä jopa John Lennonin sisko Julia Baird on sanonut, että Jay vangitsee John Lennonin hengen juuri niin kuin pitää.

Festivaalin ohjelma

Perjantai:
18:00 Festivaalin avaus
18:05 Lauri Schreck (FI)
19:05 Väliaika
19:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)
21:00 Ville’s Angels (FI)
22:15 Be Apple (NED)
23:30 George! (UK)

Lauantai:
18:00 Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band (FI)
19:00 Väliaika
19:30 Järjestäjän puheenvuoro
19:35 George! (UK)
21:00 Bändikisan voittaja
22:15 Be Apple (NED)
23:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)

HELSINKI BEATLES WEEKEND: HERE COMES THE SUN -KONSERTTI

12.-13. toukokuuta Helsingin Kulttuuritalon valtaa Beatles Weekend! 

Lauantain pääkonsertissa kuulemme ensin yhtä maailman parhaista Beatles tribuuttibändeistä kun Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band astuu lauteille. Yhtye on esiintynyt useilla keikoilla Liverpoolin BeatleWeekillä mm. Adelphi hotellin pääkonsertissa ja tehnyt yhteiskonsertin Tony Sheridanin kanssa. Konsertin päättää George! (UK), jonka myötä juhlistamme George Harrisonin 80-vuotissyntymäpäivää. Nick Bold, joka esiintyy George Harrisonina, näyttää ja kuulostaa aivan esikuvaltaan. Tässä konsertissa kuulemme George Harrisonin rakastuimmat Beatles-hitit sekä tunnetuimmat soolouran kappaleet, unohtamatta muutamia harvinaisempia kappaleita.

Festivaalin ohjelma

Perjantai:
18:00 Festivaalin avaus
18:05 Lauri Schreck (FI)
19:05 Väliaika
19:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)
21:00 Ville’s Angels (FI)
22:15 Be Apple (NED)
23:30 George! (UK)

Lauantai:
18:00 Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band (FI)
19:00 Väliaika
19:30 Järjestäjän puheenvuoro
19:35 George! (UK)
21:00 Bändikisan voittaja
22:15 Be Apple (NED)
23:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)

HELSINKI BEATLES WEEKEND: WORDS OF LOVE -KONSERTTI

12.-13. toukokuuta Helsingin Kulttuuritalon valtaa Beatles Weekend!

Word of love -konsertti tulee olemaan koko viikonlopun kohokohtia. Konsertin aloittaa Helsinki Beatles Weekendin oma Ville’s Angels -yhtye, joka tulee tulkitsemaan Beatlesiä tavalla, mikä saa paatuneimmankin Beatles-fanin rakastumaan uudelleen Beatlesiin. Seuraavana vuorossa on Hollannin lahja Beatles-yhteisölle Be Apple -yhtye. Tämä Alankomaiden kruunu soittaa Beatlesin musiikkia omalla twistillä, joka tekee yhtyeestä ainutlaatuisen ja rakastettevan. Konsertin päättää George! (UK). Nick Boldin ainutlaatuinen esitys vie niin lähelle George Harrisonin konserttia kuin se vain on mahdollista. Jos Harrison resonoi, tämä konsertti on juuri sinulle.

Festivaalin ohjelma

Perjantai:
18:00 Festivaalin avaus
18:05 Lauri Schreck (FI)
19:05 Väliaika
19:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)
21:00 Ville’s Angels (FI)
22:15 Be Apple (NED)
23:30 George! (UK)

Lauantai:
18:00 Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band (FI)
19:00 Väliaika
19:30 Järjestäjän puheenvuoro
19:35 George! (UK)
21:00 Bändikisan voittaja
22:15 Be Apple (NED)
23:30 Jay Goeppner & The Urban Crow (USA, FI)

HELSINKI BEATLES WEEKEND: HELP! -KONSERTTI

12.-13. toukokuuta Helsingin Kulttuuritalon valtaa Beatles Weekend! 

Vuoden 2023 Helsinki Beatles Weekend festivaalin avaa Help! -konsertti, joka antaa yleisölle upeita uusia kokemuksia sekä taattuarock ’n’ rollia. Konsertin aloittaa Lauri Schreck, joka on helsinkiläinen multi-instrumentalisti, lauluntekijä ja pedagogi. Lauri on päivittänyt perinteisen suomalaisen kansallissoittimemme kanteleen nykypäivään ja valloittanut maagisilla esityksillään niin kotimaista kuin kansainvälistä yleisöä. Nyt hän esittää meille Beatles ja sixties musiikkia kanteleella, tämä on kokemus jota ei kannata missata! Illan toinen esiintyjä ei esittelyjä kaipaa, hän on legendaarinen Jay Goppner (USA) taustallaan Tamperelainen The Urban Crow. Jay on tullut tutuksi useilla Beatles festivaaleilla ympäri maailman ja on Suomessakin jo erittäin tunnettu. Hänen John Lennon tulkintansa ovat pysäyttävän hyviä joten luvassa on suorastaan erinomainen avaus festivaalille.